Viides ja kenties viimeinen gradupalaveri
Tällä viikolla palaveerasin graduohjaajieni kanssa viimeisen kerran ennen kesälomia. En tiedä montako kertaa istutaan vielä saman pöydän ääreen kaikki kerralla mutta jos sellaista tapahtuu, niin se on vasta kesälomien jälkeen. Nyt aineistoni on kasassa eli meidän tutkielmaohjeiden mukaan kerätään itse aineisto omasta tieteellisestä tutkimuksesta ja nyt nämä mittaukset ja tutkimukset on tehty. Edessä on vielä kirjoitustyötä ja toki siinäkin on tehtävää mutta tuntuu hyvältä, että yhdenlainen välietappi on saavutettu. Valmistuminen tulee päivä päivältä lähemmäs!
Skool sille ja eteenpäin
Motivoiduin tämän viikon gradupalaverista toden teolla ja se oli juuri se, mitä kaipasin. Nyt viikonloppuna mietin, voinko vielä olla tyytyväinen kun työ on kesken eikä se ole vielä valmis. Tulin siihen tulokseen että jos aina lykkää sitä, että olisi tyytyväinen saavutuksiinsa, ei sellaista päivää tulekaan jolloin olisi juhlittavaa. Jokaisen kivan jutun takana häämöttää aina uusi päämäärä.
Ihanaa viikonloppua myös sinulle!
4 vastausta aiheeseen “Aineisto kasassa”
Hohhoijaa. Ihan kuin olisit maailman ensimmäinen ihminen, joka kirjoittaa gradua.
En toki ole ensimmäinen! Ensimmäistä omaani kuitenkin ja siksi siitä prosessista kirjoitan.
Ihanaa kun kirjoitat gradusta! Itsekin aloittelen juuri ammattikorkeakoulun opparia 🙂
Niin, eikös tää blogi ole Annan elämästä. Eikö olisi aika luonnotonta, että niinkin iso osa tämän hetkisestä elämästä jäisi poia blogista?
Tsemppiä Anna ja mukava katsoa just opiskeluun liittyviä instastoreja!