Jos postauksen aloittaa tällaisella kuvalla on varmaan turha väittää olevansa kiireinen. Hiekasta ja uimisesta huolimatta tekemistä on riittänyt myöhäisiin iltoihin niin paljon, että oikein harmittaa etten ole päässyt kirjoittamisen makuun. Viime viikko on ollut monella tapaa mieletön ja siihen on mahtunut iloa ja surua. Tiistaina oli kevätjuhlat sekä päiväkodilla että koululla ja keskiviikkona meidän Antton katosi. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja koira oli tuotu Viikin löytöeläintaloon josta sain hänet heti torstaiaamuna. Ehdin kuitenkin elää jo niitä paniikin hetkiä, että mitä jos jotain on sattunut eikä Anttonia enää koskaan löydy. Helpotus oli siis suuri kun tuo ovesta karannut kehveli oli löytynyt ihan sadan metrin päästä meiltä ja joku ystävällinen ihminen oli soittanut oikeaan paikkaan.
Olen niin helpottunut että koulut loppuivat tänään. Eliel pääsi ensimmäiseltä luokalta upean todistuksen ja palkintostipendin kanssa kesälomalle ja aloittaa syksyllä 2.luokan. Äiti on niin ylpeä ja kyllä kevätjuhlan suvivirsi oli jälleen tunteikas hetki. Mun esikoinen kasvaa niin kovaa vauhtia ja on ylittänyt monta estettä, että en voisi olla tosiaan ylpeämpi <3 Kesäloma on ansaittu ja nyt vietetään paljon aikaa yhdessä mukavien juttujen parissa.
Omaa fiilistä on nostattanut tiistain tapaaminen Heikki Harjun kanssa. Lupasin kirjoitella mun ajatuksia mutta en ole löytänyt sopivaa aikaa kirjoittamiseen ilman häiriötekijöitä. Heikin avulla olen oivaltanut niin paljon ja koen jo nyt, että elämäni on alkanut ottamaan oikean raiteen. Aina puhutaan kultaisesta keskitiestä ja Heikin avulla olen alkanut ymmärtämään miksi toiveeni eivät kohtaa todellisuutta. Kierrän kahdenlaista kehää kuin kyljellään makaavassa kahdeksikossa, äärettömän merkissä. Toisessa on fitnesstyyppinen elämäntapa ja sitä hallitsee kontrolli. Toisessa on nautinto, jossa syön ja teen mitä haluan ja luulen haluavani. Se on nautinnon kehä ja luisun helposti pyörimään ympyrää vain jommassa kummassa puoliskossa. Sitten se yrittämäni kultainen keskitie on se, että yritän olla näiden kahden kehän välissä. Se taas on kuin tasapainolauta, joka kaatuu aina jommalle kummalle puolelle, jossa pysyminen on ihan mahdotonta. On tie joko alas, jossa unohdan kaiken kuten lomareissut ja täysi keskittyminen muihin asioihin kuin omaan hyvinvointiin. Lapset, projektit ja muut. Oikea tie on kuitenkin jossain muualla kuin tuossa äärettömyyden keskikohdassa ja se on se, että nousen noiden vallitsevien ongelmien yläpuolelle. Sinne otan mukaani molemmista ympyröistä ne asiat mitä rakastan. Se voi olla sinisestä kehästä vaikka se treenaaminen ja siitä tuleva hyvä olo, miksei pieni pullistelukin 😉 Punaisesta kehästä se, että rakastan leipoa kotona perheelle ja nauttia hyvästä ruoasta, ilman tarkkoja ruokavalioita. Tuolla yläpuolella elän arvojeni mukaista elämää (joka on nyt ristiriidassa, esimerkiksi siinä miten koen olevani lapsilleni esimerkki elämäntavoillani), rakastan itseäni ja muita ja se säteilee ihmissuhteisiin. Yläpuolella olen terve ja minulla on hyvä olla.
Tää voi kuulostaa liian diipiltä tai hömpältä jollekulle, mutta mä oon kaivannut sitä että saan apua nimenomaan jojolaihduttamisen henkiseen puoleen. Kultainen keskitie on jojo-laihduttajalle ihan mielettömän hankala paikka vaikka se on ajatuksena erinomainen. Jojo-laihduttajan kohdalla tarvitaan kuitenkin aivan todellista paneutumista siihen miksi vanhat toimintamallit eivät ole toimineet. Ensi kerralla saan Heikiltä konkreettisia työkaluja tuohon miten pääsen yläpuolelle, enkä malta odottaa jo seuraavaa kertaa. Jojo-laihduttaja on jatkuvasti tasapainolaudalla eikä se ole sama asia kuin tuo paikka tuolla noiden yläpuolella. He joilla ei ole ongelmia painonhallinnan kanssa eivät ehkä ymmärrä sitä mieletöntä tuskaa mikä tulee siitä, että yrittää ja yrittää, eikä kuitenkaan saavuta tasapainoa ja onnea. Se on korkealentoa ja nopeaa edistymistä tai matalapainetta ja kilojen kertymistä.
Mun matkani on alkanut ja uskon, että tulen saavuttamaan tavoitteeni ja unelmani. En ole perillä vielä mutta haluan silti auttaa muitakin jojoilijoita löytämään tiensä tuonne yläpuolelle. Siksi kirjoitan näistä ja kaikki keskustelu on tervetullutta.
Mitä te olette mieltä? Tunnistaako joku itsensä siitä, että luisuu jompaan kumpaan kehään?
21 vastausta aiheeseen “Kurkistus jojo-laihduttajan ratkaisuvalmennusta”
Voi, tunnistan tuosta itseni. Haluaisin toisaalta olla todella tarkka ruokavalion ja liikunnan suhteen, mutta samalla rakastan juurikin leipoa kotona ja vähän ehkä hemmotella perhettä. Nauttia ilman kaikkia rajoitteita. Silloin ei oikein koskaan voi olla tuntematta syyllisyyttä tekee sitten miten vain. Pitäisi löytää se keskitie ja hyvä olo sen kautta. Jään innolla odottamaan mitä uusia vinkkejä jaat meille! ?
Tunnistinpa itseni tästä postauksesta, täällä siis toinen jojolaihduttaja hei! Olenpa iloinen kun instassa törmäsin johonkin kuvaasi ja sitä kautta löysin blogiisi 🙂 Toivotan hurjasti tsemppiä sinulle tälle matkalle! <3 t.Eeva
Elämä olisikin liian helppoa, jos laihtuisi nipsnaps ja elämäntavat saisi kuntoon nipsnaps :D. Kun syö jonkun aikaa terveellisesti, siitä saa sen huikean endorfiinihumalan, mutta se on semmoinen elämäntapa jonka kanssa ei tosiaan voi sit käydä kahvilla kaverin kanssa kun tulee morkkis :D. Mieluummin katselee suurinpiirtein mitä suuhunsa laittaa, tekee päivittäin hyviä valintoja ruokalautaselle eikä pode morkkista jos välillä syökin pelkkää kakkaa pari päivää putkeen :)!
Innolla seurailen edistymistäsi ja oivalluksiasi :)!
Toinen jojoilia täällä terve 😀 Välillä treenaan 6 kertaa viikossa ja punnitsen jokaisen aterian tai en käy salilla ollenkaan ja syön kaikkea mitä sattuu :/ Mulla on 2 pientä lasta ja koen huonoa omaatuntoa siitä jos olen joka ilta salilla, kun voitaisiin tehdä jotain yhdessä perheenä. Myös siitä stressaan etten halua mun tytöille opetaa että ruuat pitää punnita ja salilla käydään verenmaku suussa :/ Aloitin sen pure treenin nyt keväällä ja ekaa kertaa ikinä mulla on semmoinen olo että olen lopettanut laihduttamisen, voin herkutella ilman että se on ”mokaamista” Mulla vaan helposti se herkuttelu jää päälle 🙁 Vertaan itseäni alkoholistiin, ettei alkoholistille voi sanoa ”otetaan nyt vaan yhdet” mä saatan ”herkutella” 2 viikkoa putkeen ja sitten olen ihan onneton. Tsemppiä! 🙂 <3
Kiva kun jaksat kirjoitella ja avata tuntojasi. Olen seurannut sua blogin alkuajoista asti ja ihana on ollut seurata sun matkaa. Oon täysin varma että löydät sen oman kultaisen keskitiesi tässäkin asiassa. ♡ Hyvää kesää!
Oma pelastukseni on yksinkertaisesti arjen rutiinit. Herään viikolla joka aamu samaan aikaan, syön aamupalan aina samaan aikaan, välipalan samaan aikaan, lounaan jne. Päivän ateriat ja ateriakoot koostuu pääsäntöisesti samalla kaavalla. Viikonloppuisin ja lomilla kellonajat toki saattaa heitellä, mutta vatsani ilmoittaa kyllä jos ruoka aikataulut venyy. Myös äitiyslomien aikana olen kehitellyt oman sisäisen rytmin syödä. Olen pysynyt tässä painossani vuosia, raskauksien jälkeen vuoden aikana takaisin samaan painoon ja rytmiin.
Minulla aika sama juttu. Toki äitiyslomalla en aina ehdi syödä (kolmen lapsen taksikuskina…:) mutta periaate on tuo. Nyt kirjaan tarkkaan syömisiäni ylös, jotta saan vähän osviittaa siitä syönkö tarpeeksi vai liikaa, mutta se säännöllisyys on kaikista tärkein. Kun siihen laskee vähintään puoli kiloa vihanneksia viikossa niin ollaan jo pitkällä:)
Kiitos Anna!!! Tää sun kirjoitus on NIIIIIIIIIIN iso vastaus mun vuosikausien pohdinnoille ja ongelmille! Oon itse ihan samanlainen, vuodesta toiseen jojolaihduttanut, ja kehän jommassa kummassa ääripäässä pyörinyt (tällä hetkellä lihavuus-kehän päässä). Lisää näitä henkisen puolen pohdintoja kiitos! 🙂 Aion lukea tämän kirjoituksen ehkä 537 kertaa seuraavan viikon aikana. 😀 <3
Mä en ole jojolaihduttaja, sillä voin syödä kilokaupalla herkkuja ja roskaruokaa ilman, että lihon grammaakaan. Silti tuo kahden ääripään välillä tasapainoilu ja aina toiselle puolelle tipahtaninen on erittäin tuttua. Välillä syön liiankin terveellisesti ja mietin tosi tarkkaan, että onko riisikakku iltapalalla liikaa rahkan lisäksi enkä syö laisinkaan herkkuja. Ja välillä taas vedän kuukausitolkulla kaikkea epäterveellistä naamaan kaksin käsin.
Vaikka mulla ei olekaan laihdutettavaa niin en silti halua olla ”laihaläski” vaan löytää syömisiin sen kultaisen keskitien. Siinä onkin ollut opettelemista ja vihdoin tunsin saavuttaneeni jotain, kun eilen karkkipäivänä syöty karkkipussi ei aiheuttanut morkkista joka yleensä laukaisee sen herkuttelukierteen tekosyynä ”vedetään nyt samaan konkurssiin kaikkea, mitä mieli tekee”.
Tsemppiä sulle kauheasti tavoitteeeseesi! Uskon, että lopulta löydät sulle sen oikean tavan laihduttaa ja onnistut siinä. Välillä vie aikaa löytää se oikea tapa ja sitten, kun sen oivaltaa, se on menoa vaan 🙂
Hyvää pohdintaa ja ihan oikeanlainen oivallus sen keskitien löytämisestä. Toivottavasti tämä auttaa monia ääripäissä seilaavia.
Älä stressaa kirjoittamisesta, varsinkin kesällä voi vaan nauttia lasten kanssa olemisesta.
Ihan kuulostaa olevan tuttua huttua. Ite aivan samojen asioiden kanssa paininu. Tein sen päätöksen että en enää salaile sitä että oon +30kg ottanu tässä muutamassa vuodessa takasi ja alotan alusta. Mutta tällä kertaa en alota laihdutuskuuria vaan parannan syömistapoja koska siitä se painonnousu johtuuki. Faceen on tehty oma ryhmä jossa on muitaki samoilla teillä olevia ja ihan yksityisen bloginki alotin taas johon puran ku vaan kaikki plörinät mitä mielessä just sillon on. Ku ei aina kaikkea halua sinne faceen kirjottaa kuitenkaan 😀
Hei!
Olen lukenut blogiasi jo vuosia, mutta en ole koskaan kommentoinut. Olen samanlainen jojoilija kuin sinä. Minulla on neljä lasta, nuorin 10kk. Olen todella aktiivisesti liikkunut nyt äitiyslomallakin mm. monen tunnin vaunulenkkejä, kuntosalia tai jumppaa 2-3 viikossa, mutta paino vain ei ole laskenut. Olen toki kiinteytynyt, mutta koska ruokavalio on mitä on, ei laihtumista ole tapahtunut. Eli huippulukemissa ollaan. Ahdistaa ja viikollakin olin pari päivää Nutrilettilla. Sitten taas repsahdin. Alle sata kiloa olisi ensimmäinen tavoite, mutta siihenkin piiitkä matka.. Ainoa hyvä asia on se, että pidän todella liikkumisesta ja olen mm. lasketellut viime talvena. Kiva vain olisi saada painoakin pois, että mahtuisi entisiin vaatteisiin. Mutta luen blogiasi aina suurella mielenkiinnolla, koska minullakin on pieniä lapsia, talo jne. Eli hommaa riittää:)
Tosi kiinnostavaa, kiva lukea tuosta lisää sitten kun se on ajankohtaista. Jaan tässä oman ratkaisuni, joka sekin on vielä nupullaan. Omat kaksi kehääni olivat, että haluan elää kaunista, luovaa elämää, johon kuuluu myös itse tehty ruoka ja maailman keittiöiden reseptien kokeileminen. Toisaalta taas olen vähän ylipainoinen lohdutettuani itseäni herkuilla elämänkriisin lävitse, ja haluaisin laihtua takaisin niihin mittoihin, missä olin pari vuotta sitten. Laihdutin muutama vuosi sitten superdieetillä menestyksekkäästi, mutta sitä ruokavaliota ja maitotuotteiden ja kemiallisten tuotteiden määrää en näe itselleni kestävänä ratkaisuna. Rajoituksiin perustuva tapa syödä on muutenkin minusta jotenkin ahdistava ja ristiriidassa kauneuskäsitykseni kanssa. Lisäksi kyllästyn nopeasti, eli vaikka yhden kerran tsemppasin ja dieettasin tosi motivoituneena, nyt se on jo nähty enkä yrityksistä huolimatta motivoidu siihen, että aloittaisin uudestaaan rankan dieetin.
Olen nyt päättänyt omistautua kauneudelle ja itseni hoitamiselle rakkaudella ja läsnäololla. Haluan nauttia ruoasta – ok, teen siis ruokaa itse joka päivä ja kokeilen erilaisia reseptejä, saan uusia makuja ja jaettuja kokemuksia perheeni kanssa. Mutta syön vain nälkään, enkä ahmi liikoja, koska kohtuullisuus on kaunista. Tunteet haluan tuntea enkä syödä niihin. Koska kyllästyn helposti, tiedostan sen ja järjestän itselleni riittävästi vaihtelua. Ja superdieetistä otan parhaina puolina ennakoinnin, ruokarytmin ja suuren marjojen määrän sekä liikunnan. Hoidan itseäni niin kuin hoitaisin itselleni rakasta ja tärkeää ihmistä enkä kelvotonta syntisäkkiä, joka ei vastaa vaatimuksiani.
Voi miten kivasti kirjoitettu! Tunnistan itseni tästä, kuten myös Annan tekstistä 🙂 Täytyy ottaa tuo ”Hoidan itseäni niin kuin hoitaisin itselleni rakasta ja tärkeää ihmistä enkä kelvotonta syntisäkkiä, joka ei vastaa vaatimuksiani.” itsellekin ohjenuoraksi!
Hyvä kirjoitus! Tuo on sellainen osa-alue jonka tarvitsisisi tehdä töitä. Olen tosiaankin havainnut, että suurin osa painon kanssa kamppailevista tietää mitä ja miten pitäisi tehdä, mutta…
Itse lisäisin kolmannen palluran mukaan tunteen (sis. Stressi , itsetunto yms.) joka ehkä ympäröisi kontrollia ja nautintoa.
Iloa ja valoa arkeen!
Tosi hyvä kyllä toi kahdeksikko, millä saa selkeästi havainnollistettua mitä haluaa ja mistä kaikesta on oikeastaan valmis luopumaan.. Itsellä myös jojolaihduttajan tausta oikeastaan jo vuodesta 2008 asti, juuri tänään kirjoitin ”lyhyen” elämänkerran omasta painonpudotus taipaleesta: http://pudotus.blogspot.fi/2016/06/laihdutuselamankertani-lyhykaisyydessaan.html
Kovan työstämisen takana se on ollut, että saisin kytkettyä ”JOKO TAI” -ajatuksen pois päältä ja vain yksinkertaisuudessaan tekisin niitä hyviä valintoja joka päivä, enkä vain sillon kun olen dieetillä tms.. Olisi joskus kiva sanoa, että: ”Hei, tämä elämäntapa on helppoa noudattaa, eikä vaadi sen kummempia ponnisteluja syödä terveellisesti!”
Toivon todella paljon tsemppiä sulle Anna näihin painonpudotushaasteisiin. <3 We are with you!
Terkuin: Sanna
Ps. En ymmärrä, miksen enää pääse kirjautumaan Facebook tunnuksilla tänne Fitfashioniin vaan aina täytyy kommentoida "Google userina"
Hyvä postaus todellakin! Täällä kanssa yksi jojo, ja tätä nykyä mitä ilmeisimmin myös jonkin asteisen ahmimishäiriön omaava kulkija. Postauksesi toi uusia ajatuksia, kiitos siitä 🙂 Toivottavasti käsittelet aihetta jatkossakin! 🙂
Olen myös jojolaihduttaja ja tämä kirjoitus toi taas asiaan uutta näkökulmaa. Kiitos kun kirjoitit näistä ajatuksista! 🙂
🙁 Ootkohan huomannu kun kävin laittamassa sulle viestiä fb..
Tunnistan kanssa itseni tuon kontrollin suhteen, mutta se on liittynyt muihinkin elämänalueisiin ja sen olen tiedostanut terapiassa. Perfektionismi on minulle ongelma eli ryhdyn mihin tahansa niin tavoittelen täydellistä suoritusta. Tähän ajatteluun hiljalleen saamassa muutosta terapian kautta. Toisaalta median ja laihdutustuotteiden – ja palveluiden markkinoinnin kautta on ihmisille syötetty aivan vääristynyt kuva painonpudotuksesta, että pitäisi kaikki laittaa elämässä uusiksi, jotta onnistuu. Ikään kuin olla ihan eri ihminenkin. Ihan utopistahan se on ajatella, että olet vuosia ollut vähäisellä liikunnalla ja syönyt huonosti ja seuraavan päivän aamusta lähdet elämään esim. fitnesskisaajan kisadieetillä ja treenaamaan kuin samalla mitalla. Tai että vedät pussikeittoilla kilot pois ja sitten tulet elämään hoikan elämää. Yhtälöstä tosiaan jää se pääkoppa pois, joka sitä kroppaa kantaa eikä pussikeitoista se pääkoppa muokkaannu. Lisäksi olisi hyvä kysyä, miksi haluaa laihtua? Monella kun se liittyy vahvasti siihen itsensä hyväksymiseen / muiden hyväksynnän hakemiseen. Vaikka niitä kiloja olisi kertynyt syystä kuin syystä ehkä vaikka omasta pahasta olosta ja itsensä lohduttamisesta, niin voisi ensin keskittyä siihen pahan olon syiden tutkimiseen ja hyvien ajatusten lisäämiseen itsestään ja elämästään.
Itsellä kertynyt 20 kiloa 2014-2015 ja se on kertynyt ihan siitä syystä että en ole voinut henkisesti hyvin. Olen rankaissut itseäni vielä lisää syyttämällä itseäni epäonnistumisesta. Joka päivä pää syöttää ajatuksia siitä kuinka huono olen ja syitä huonouteen voi löytää vaikka mistä. Olen pikku hiljaa oppinut vastustamaan noita itsesyytöksiä: Mitä hittoa?! Kuka sanoo, että olen huono? Minä! Miksi? Miksi vetelisin itseäni turpaan joka päivä? 😀 Eli lähdetään siitä, että palkitsen itseni hyvin ajatuksin eli kääntämällä sitä vuoropuhelua siihen, että mitä olen saanut aikaan päivässä, vaikka se olisi pelkkää makoiluakin, niin ajattelisi, että ainakin olen levännyt. Koska oon ihan hyvä tyyppi, mä ansaitsen sen. Ja tämä auttaa. Lisäksi alkanut rakastaa pikku hiljaa enemmän sitä omaa olemustakin ja kehtaan hyvin mennä kävelylle tai salillekin, kun ennen oli se häpeä ettei kehdannut ”läskinä” näyttäytyä. Nykyään keskittyy siihen omaan elämään ja muiden ajattelulla paskat väliä, koska vaan urpot arvostelee toisten ulkonäköä.
Mut joo, pitkä sepustus tuli, mutta siis paino tippui 2 kiloa lokakuussa ja sen jälkeen pysynyt samassa, mitä nyt menkkaturpoilen ja helteellä kerään nestettä. Olen tosi ylpeä siitä että lihominen on saatu katkaistua ja näillä hyvin fiiliksin ruokahalu ja ruokavaliokin menee päivä päivältä parempaan suuntaan ja herkuttelut pienenee. En punnitse ruokiani, en siihen edes suostu. Pyrin siihen, että ostan kaapit täyteen kasviksia, vähempi rasvasia lihoja ja laadukkaita hiilareita sekä teen niistä perussafkaa. Terveellisellä perussafkalla ja puolen tunnin – tunnin kävelylenkeillä neljä kertaa viikossa saa ihan hyvin tiputettua painoa. Se on mun tämän hetkinen tavoite elämäntapana. Huom! En siis edes halua ajatella, että nyt mä dieettaan.
Ihan nappi kirjoitus!
Näiden samojen asioiden äärellä olen myös ollut muutamat vuodet….